Viimeinen ilta ennen syntiinlankeemusta

“Käy tanssiin, käy hurmaan, ei pelko ole turhaa, on viimeinen ilta ennen syntiinlankeemusta”. Näin laulaa CMX-yhtyeen A.W. Yrjänä, vahvasti vocoderin efektoimana. Syy, miksi halusin lainata tähän tenorissa laulettuun kaaokseeni tällä kertaa “Sielunvihollinen”-kappaleen loppusäettä on se, että halusin kirjoittaa peloista, todellisuuksista ja niiden kokemisesta, jotka saavat ihmiset tekemään asioita, kokemaan todellisuuden epätodellisuuden totena, sekä ajautuen äärimmäisyyksiin syntiinlankeemuksenkin uhalla. 

Kuten ehkä jokunen tietääkin, allekirjoittaneelle mielen eri ilmeet ovat melko tuttua kauraa ja se on kansankielellä ihan fine, olen tehnyt niiden kanssa pikkuhiljaa sinunkaupat. Osaltaan ne myös luovat puolestani, antavat säveliä päähäni, sekä saavat sormeni kirjoittamaan ja mielen kuvittamaan. Tuskin minä olisin minä ilman näitä elämäni epäkohtia. Ehkä luojani luomisvimma otti vain sillä hetkellä vallan, kun minun epäkesko alkioni oli hänen kaikkivoipaisessa kädessään. Voin nähdä sieluni silmin sen saman, itselleni tutun kimalluksen myös hänen silmissään kun hänen korkeutensa päätti laskea tilanteen rehdisti laukalle. Ne piirtää kellä on liitua, sanotaan.

Asiat, josta kuitenkin ajattelin kirjoittaa itsestäni puhumisen sijaan ovat erilaiset kokemukset, niiden todellisuudet ja todenmukaisuudet. Havahduin tänään mielestäni todellisuuteen, joka ei ollutkaan totta. Olin aivan varma, että tämä ainoa vapaapäiväni tällä viikolla bookkautuu täyteen asioita, kaaosta, erikoistehtäviä, vastuuta, valtaa ja epäloogisuutta. Olin aivan varma, että illan kolkutellessa ikkunanpieliin olen vain pieni kasa laminaatilla, taakkani alle luhistuneena.

Kuinkas sitten kävikään?

Todellisuudessa minun piti vain imuroida, ruokkia koirat ja pitää mökki pystyssä. Naurettavaa. Tajusin asian maattuani hetken sängyllä, edeten minuutti kerrallaan päiväohjelmani aikajanan päästä päähän. Puolisoahan tämä lähinnä huvitti, onhan hän jo tottunut kaikkeen paitsi seesteisyyteen ja sujuvuuteen suostuessaan laittamaan nimeni samalle riville omansa kanssa ulko-oven koristeeksi. Näitä esimerkkejä on niin paljon, että niistä saisi pienen pokkarin. Sekään ei ole tarkoitukseni tässä hetkessä, joten laajennetaan perspektiiviä. Ota hyvä asento.

Kuten myös moni tietää, työskentelen tällä haavaa alalla, jossa ollaan päivittäin lähikontaktissa ihmisten kanssa joiden mieli on aivan eri sfääreissä omani kanssa. Ne ihmiset kokevat niin erikoisia asioita, ettei aina tiedä itkeäkö vai nauraa niistä kuullessaan. Siltikin oma työni, saati koko elämäni on lastenleikkiä verrattuna suljettuihin osastoihin tai sairaaloihin. Asian ydin onkin se, että mielen lyödessä isoa vaihdetta silmään järki jää liikennevaloihin seisomaan. Mieltäkin voi onneksi hallita monin eri keinoin ja lääkityksin, mutta olen joutunut omakohtaisesti kokemaan myös sen, miten pelottava osa ihmistä se on päästessään diktatuurin ja veren makuun ihan tosissaan.

Nykyaika on buumia. Syödään proteiinia kaupat tyhjäksi, kuntoillaan kuntosalit ja fitness-yrittäjät menestymään, ollaan positiivisia ja tehdään värikkäitä smoothieita. Syödään lähiruokaa ja tuetaan paikallisia pienyrittäjiä, kunhan se vain on tarpeeksi edullista. Rahaa pitää jäädä myös uusiin jumppakamppeisiin. Rakastetaan maailmaa, leikitään jumalaa ja kielletään epämiellyttävät aiheet kahvipöydistä. Tykitetään voimaannuttavia lauseita tyyliin “because I can” tai kuvitellaan, että kaiken voi muuttaa jos vain todella haluaa sitä. Pidetään hyvinvointiblogeja ja peräänkuulutetaan asennetta, jolla voi siirtää vuoria tai puhaltaa juoksuun läpi harmaan kiven ja isoäidin.
Ei tuossa ideologiassa mitään vikaa ole, päinvastoin. Toimiessaan ja aidosti viestittynä se voimaannuttaa ihmisiä isosti, saa ihmiset tekemään elämänmuutoksia, edistämään terveyttään, laihtumaan ja rakastumaan. Kaikkea kaunista ja ehdottoman hyvää.

Avunhuuto pimeästä

Kaiken buumiutumisen ja trendien keskellä olisi kuitenkin tärkeää erotella asennevammat ja todelliset sairaudet, sekä uskaltaa myöntää tarvitsevansa apua. Puhun tässä myös vakavasti masentuneiden ja vakavien mielenterveysongelmien kanssa painivien ihmisten puolesta, jotka ovat varmasti saaneet kuulla tyhjiä sanoja, ideologioita ja hyvinvointia edistäviä elämänohjeita sellaisilta ihmisiltä, joiden kurjuuttakin kalmaisempi päivä on käsikirjoitettu niin, ettei kaupassa ollutkaan syöntikypsiä Avocadoja ja unelmaperheen täydentävä kuopus, jota yritettiin jopa kaksi kuukautiskiertoa, ilmoittanut tulostaan.

Sekään ei mennyt siis putkeen. Hän ei nyt sattunutkaan ajoittamaan laskettua aikaansa kesäkuulle, ettei rasittuneen äidin tarvitsisi hikoilla sitten maha pystyssä viimeisillään takapihan täydellisyyttä hipovalla ydinperheterassilla, auringon heijastaessa putipuhtaan suurtalousgrillin kannesta suoraan kynsisaksilla siloteltuun nurmikenttään. Näistä sitten muovaillaan suruviestien ketju sosiaaliseen mediaan, jos sormet vielä turvotukselta sallivat näpyttämisen. Nämä vain karrikoituja esimerkkejä, eivätkä kohdistu kehenkään yksilötasolla.

Pidän itseäni suht’ hyvinvoivana, suht’ positiivisena, ystävällisenä ja pääosin hyväntahtoisena ihmisenä, jolla on elämässään hyvää enemmän kuin olisi ansainnutkaan. Olen aina ollut energinen, innovatiivinen ja touhunnut mielelläni mitä erilaisempia asioita, melkein aina hymy huulillani. En olisi koskaan uskonut, että joudun joskus pohtimaan todella omaa jaksamistani, kyseenalaistamaan elämänhaluani rankalla kädellä, miettinyt mahdollisimman näyttävää poistumista, tuntemaan siitä syyllisyyttä ja surua, vihaa ja epärehellisyyden tunteita. Harjoittelemaan mieleni hallitsemista ja lukemaan aiheesta opuksia, sekä keskittymään mahdollisimman vähäeleisesti palautumaan mustasta hetkestäni vallitsevaan todellisuuteen oman sekamelskaisen rinnakkaismaailmani sijaan ja olemaan “muiden ihmisten” hetkessä ja läsnä, kuplani sijaan.

Kunnioitan tänä päivänä äärimmäisen paljon ihmismieltä ja sen tutkimattomia teitä. Tämän sisäistäminen on tuonut elämääni kriittisyyttä, melankoliaa, realismia ja myös taiteilijoidenkin lanseeraamaa elämisen tuskaa, joka on eittämättä näkynyt toiminnassani, käyttäytymisessäni ja elämisessäni jo vuosia. Jokaisen illan ollessa kuin viimeinen ilta ennen syntiinlankeemusta.
Se on pelottavaa, kun sitä alkaa miettimään keskittyneesti näin kirjoittamisen ohessa. Taustalla soi Simon & Garfunkelin “Bright Eyes”, joka valikoitui soittolistalta satunnaisesti.

Hiljainen hetki niille, jotka eivät jaksaneet

Pelkästään junaraiteilta on keräilty tänä keväänä jo melko monta esimerkkiä, joille nuo aiemmin mainitut buumit eivät ole oikein iskeneet. Mieli otti heistä ylivallan, eikä siihen auttanut protskurahkan vaihtokaan. Lääkityskin oli mahdollisesti niin tapissa, että seuraava nosto olisi saattanut rikkoa sisuskalut lopullisesti. Psyyke- ja mielialalääkkeet ovat niin kovia lääkkeitä, että nykyaikainen ihanneperhe käyttää niitä pahimmillaan rotanmyrkkyinä täydellisissä autotalleissaan, ettei vain auton arvo laske käpälien jälkien koristaessa konepeltiä. Näille ihmisille näiden päivänsä päättäneiden sielujen pahoin rikkoutuneet asumukset raiteilla ovat vain viivytyksiä työmatkalla, joiden takia ei nyt ehditä kauppaan penkomaan parhaita Satsumia jotka ovat tänään vielä tarjouksessa.
Nämä ihmiset harvoin ymmärtävät edes kahta sävyä siitä, mitä mieli pystyy halutessaan maalaamaan. Jos haluaa ymmärtää värien päälle, on osattava erottaa ensin valkoinen ja musta. Tunnistaa kontrasti.

Pelko ei ole koskaan turhaa hänelle, joka todella pelkää. Kipu ei ole koskaan pientä, jos se vääntää hänen kasvojaan tuskasta. Liekit eivät ole koskaan harhaa hänelle, joka raapii ihonsa vereslihalle sitä mielensä ohjeistamana sammuttaessaan. Hänelle vierashuone ei ole tyhjä, vaikka siellä ei olisi koskaan nähty ketään asuvan. Hän ei kuule lauseissasi toivoa, vaikka toivoisit pystyväsi sitä hänelle tarjoamaan. Hänelle musta on valkoista, sinulle se on vain mustaa. Hänen mielensä on rikki. Sinun ei.

Yrittäkäämme ymmärtää myös asioita, joista emme ymmärtäisikään mitään. Minäkin joudun opettelemaan sitä loppuelämäni. Siihen saakka kun koittaa taas viimeinen ilta ennen syntiinlankeemusta.

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: