”Oothan tässä vielä huomenna…”

Parisuhde vai pari suhdetta? Kenties sarja suhteita 3-4 vuoden mukavuusalueen sykleissä?

Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma. On taas syksy, perinteinen muutosten ja mietinnän aika. Kuntosalit pursuavat laardiintuneita ja vetelähköjä figuureja, jotka ruoskivat kehoaan jälleen peili- ja selfieystävällisemmiksi. Myös muiden ihmisten katseilla ja huomiolla on entistä suurempi merkitys. Entistä useammassa perheessä on parisuhteidenvaihtoviikot.

Nykyihminen on mukavuudenhaluinen, rakastaa helppoutta ja samalla kiinnostavaa. Se ei haluaisi olla yksin, haluaa tuttua ja turvallista, uutta ja innostavaa. Kaikki mieluummin samassa paketissa integroituna, vain kädenojennuksen ulottuvilla. Se asettaa todellisia haasteita perinteisille ihmissuhteille, etenkin parisuhteille, jotka muodostetaan edelleen kahden erillisen persoonan ja sielun yhteistyössä.Myös eroaminen on helpompaa kuin koskaan ennen ja sitä tilastoa komistellaankin tätä nykyä kenties historiamme ennätysvauhdilla.

En tarjoa kirjoituksessani parisuhdeneuvoja tai siteeraa ammattilaisten vinkkejä eri lähteistä, en todellakaan ole sen alan asiantuntija. Kaikki osaavat lukea ja etsiä niitä tarvittaessa viisaammilta. Sen sijaan haastan ihmisiä miettimään hetken omia parisuhteitaan, odotuksiaan ja syitä olla tai olla olematta siinä suhteessa. Lähtökohta on kuitenkin aina se, mitä itse tunnet ja tahdot. Kukaan muu ei voi sitä kertoa tai määritellä. Parisuhteessa ihminen saa itsestään esiin joko parhaat tai huonoimmat puolensa. Myös pystyynkuollut välitila tila on mahdollinen. Parisuhteen status ja terveellisyys on myös melko helppo selvittää tutkimalla sen osapuolia ja niiden transformaatioita. Jos katsot esimerkiksi juhlissa täysin eri ihmistä, joka on muille mukava, valloittava ja kaikinpuolin mainio tyyppi ja jota et ole tunnistaa omaksi puolisoksesi, ollaan syvien vesien ulapalla. Ilman nopeaa reagointia suunta on ainoastaan pohjaa kohti.

Seuraavaksi kysynkin, mikä meille nykyihmisille on tänään, vuonna 2018 tarpeeksi? Onko meistä tullut kyvyttömiä sietämään sitä arkea ja rutiineja joita niin paljon pelätään ja mustamaalataan lifestyle-julkaisuissa ja saippuasarjoissa? Onko omat odotuksemme jotain, mitä ei ole olemassakaan, ainakaan ikuisesti? Kadehdimmeko lajitovereidemme ”täydellisiä” parisuhteita vain huomataksemme, kuinka se täydellinen dreamteam jakoi muuttuneen statuspäivityksensä, erouutisensa ja myytävän asuntonsa sosiaalisessa mediassa kaikkien suureksi yllätykseksi, koska heidän ei vain koskaan pitänyt erota? Oli kaikkea ja vielä enemmän.


Kuinka sitten arvotamme parisuhteemme? Onko se meille vain osa statusta, jonka varaan on hyvä rakentaa se somenäyttävä elämä asuntolainoineen ja lapsineen, vai onko se ennenkaikkea kahden ihmisen välinen side, jonka sivutuotteena nuo kaikki edellämainitut asiat tulevat kylkiäisenä ja elämää rikastuttavina artikkeleina? Olemmeko kykenemättömiä yksinkertaisesti päättämään, että tämän ihmisen kanssa haluan olla ja pidämme jatkuvasti toista jalkaa jännityneenä, valmiina pomppaamaan aidan toiselle puolelle kun se tarpeeksi vihreänsävyinen ruoho värjäytyy verkkokalvoillemme? Pelkäämmekö elämää ja ensimmäisiä todellisia vastoinkäymisiä?

Toisesta ihmisestä ollaan luopumassa myös usein hyvin halvalla, taistelutta. ”Puhutaan vaan, mutta ei se tästä parane”, sanotaan. Ollaan ikäänkuin muuttokuorma, jota ei koskaan pureta täysin. Annetaan osan itseämme ja tavaroitamme jäädä muuttolaatikoihin varmuuden vuoksi, kuin symboliseksi eleeksi lähteä heti kun tuntee tuulen siipiensä alla. Miksi siis edes taistella, jos osa meistä on piilotettu laatikoihin? Onko erojen syynä myös jo alkujaan huonot, äkkipikaiset valinnat joita kehomme hylkii alitajuisesti? Olemmeko itse niitä muuttokuormia, joita ei koskaan halutakaan purkaa täysin? Olemmeko vain valintoja valitsemisen ilosta? Paljon kysymyksiä. Vastaukset niihin ovat jokaisen itsensä vastuulla.
Toisinaan on myös aitoa viisautta luopua. Kivireki käy raskaaksi yhdelle ihmiselämälle jossain kohtaa, vaikka sitä kuinka yrittäisi yhdessä kiskoa. Hyvätkin valinnat ja onnellisten tähtien alla syntyneet lähtökohdat saattavat muuttua synkäksi painolastiksi, ellei niiden ominaisuuksia ota huomioon ja jaa niitä tasaisesti koko ruumiin mitalle ihonmyötäisesti. 

Elämä on hyvin vahvasti myös vastatuulta. Taivaltaminen ei ainakaan helpotu, jos ilmanvastus on liian suuri. Olkaamme siis toistemme iholla, ei rönsyilevinä, ylisuurina liepeinä lepattamassa hallitsemattomasti tuulessa. Oli matkan lopputulos mikä tahansa.

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: