“Sillä on monet kasvot…”

Tänään isken käteni saveen sellaisen aihepiirin tiimoilta, jonka tematiikka on hieman yleisemmin esillä Sami ”Havaintoja parisuhteesta” Minkkisen suositun parisuhdeblogin uumenissa. Tässä kirjoituksessani haen hieman vähemmän käsiteltyä vinkkeliä aiheesta, joka on tunnetusti erittäin globaali ja maailmankaikkeuden suurin laulujen ja pohdintojen runsaudensarvi.

En ala analysoimaan syvemmin itse rakkauden määritelmää ja pyrin välttämään kaikkia siihen liittyvien kliseiden toistoa ja itsestäänselvyyksiä. Pohdin nyt enemmän rakkauden eri olomuotoja ja merkityksiä siinä kuuluisassa isommassa kuvassa, tuli vaan mieleen-impulsiivisuudella.

Kuten Jesse Kaikurantakin laulaa:  

”On niin monta rakkautta, joit’ ei luotukaan kestämään. Mut ei se silti tarkoita, et ne ei ois ollu ihan hyviä.”  

Tämä lauseenparsi kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten rakkaudella ja rakkaussuhteilla on monta erilaista tarkoitusta ja elinkaarta. Yleinen uskomus, että rakkaus on ikuista ja sen on tarkoitus kestää läpi elämän vain yhden ihmisen kanssa jakaen, on melko utopistinen ja surrealistinen näkemys, etenkin nykypäivän avoimesta ja suvaitsevaisesta näkökulmasta. Nykyään tuntuu, että ihmiset rakastuvat, rakastavat ja elävät parisuhteissa ikään kuin sykleissä, saaden niistä ajanjaksoista kenties ne tarvittavat elementit, joilla rakentaa sitä tulevaa loppuelämän seuraavaa rakkautta. Romanttisin ihannetilanne olisi tietenkin se loppuelämän mittainen, yksi ja ainoa suurin rakkaus. Aina (ja hyvin usein) se ei kuitenkaan mene niin.  

Älä käsitä väärin. En ajattele, että rakkaus ja parisuhde ovat lähtökohtaisesti tuomittu eroon ja niiden perimmäinen tarkoitus olisi ainoastaan vierailla kylässä. Ajattelen niin, että jokainen rakkaus ja parisuhde on mahdollisuus saada ja tarjota jotakin merkityksellistä itselleen ja toisille, vaikka se ei olisikaan se loppuelämää kantava liitto, jota muistellaan keinutuolissa, Reinojen ja Ainojen kumiset pohjat lattiaan hennosti läpsähdellen. Pähkinänkuoressa ajateltuna jokainen rakkaus – sen kestosta riippumatta on mahdollisuus. 

Tuo yllä mainitun laulun sitaatin ”ei luotukaan kestämään” voi ymmärtää hyvin niin, että vaikka rakkaus itsessään säilyisikin parisuhdekelpoisena vain sen rajallisen ajan, voi sillä olla hyvinkin merkittävä missio myös määräaikaisena, ihan koko loppuelämää kestämättömänä konseptina. Rakkautta voi olla esimerkiksi ajanjakso, jossa huolehditaan yhdessä uusioperheen lapset aikuisiksi kahden välittävän ja läsnäolevan aikuisen toimesta, tai se voi olla voimauttava matka, jossa toinen ihminen pääsee kiipeämään pimeyden syövereistä jälleen valoon ja uuteen loistoonsa, jollaista ei ole koskaan elämässään vielä päässyt kokemaan. Rakkaus itsessään ei ole vain pelkkä parisuhde ja sen perinteiset säännöt tai velvoitteet. Se on myös etuoikeus ja mahdollisuus välittää ja tukea tärkeää/tärkeitä ihmistä/ihmisiä. Rakkautta ei pidä rinnastaa vain itsekkäisiin sopimuksiin ja kuluneisiin, perinteisiin normeihin. Sen voi sisällyttää myös kokonaisvaltaiseen, hyvään ja rajattomaan välittämiseen.  

Otan tähän vielä toisen sitaatin, tällä kertaa (Anna) Abreun uudesta kappaleesta ”Lusikat”, jonka kuulin viikonloppuna. Siinä laulettiin:  

”kuinka voisin sanoa et rakastan mut en oo rakastunut. Kuinka voisin samalla jättää ja silti pitää sut”.  

Nämä kaksi asiaa, rakkaus ja rakastuminen, ovat parisuhteen näkövinkkelistä hieman erilaisia. Rakastaa voi ilman parisuhdettakin, mutta ollakseen parisuhde, siihen tarvitaan myös tietynlaista rakastumista. Tämä laulu kertoo hieman haikeasti siitä, mitä parisuhteen päättyminen, sen loppusuoran käsittäminen ja rakkauden muodon muuttuminen voi olla. Halutaan irrottaa, mutta samalla pitää kuitenkin toisesta kiinni itsekkäistä, tunneperäisistä syistä. Luopumisen tuska voi olla suurta tuskaa itsessään, vaikka sen seuraukset eivät lopulta sitä kipua aiheuttaisikaan. Päinvastoin, ehkä enemmänkin helpotusta ja uuden, entistä uljaamman alun johonkin toisenlaiseen matkaan. Tällainen suru parisuhteen ja rakastumisen päättymisestä ei kuitenkaan poista itse rakkauden merkityksellisyyttä, jota yritän tämän kirjoitukseni myötä auttavasti hapuilla sanoiksi.

Rakastumisen, onnellisuuden, luopumisen ja oppimisen yhdisteistä saadaan mielestäni rakkaudelle yksi näkökulma lisää. Voimauttava, toistaiseksi voimassa oleva positiivinen energia, joka kirkastaa ja valaisee ihmislapsen elämää ennalta määräämättömän ajanjakson. Ei aina vain sääntöjä, sitoumuksia tai ympäristön epärealistisia odotuksia. Jos kaikkia rakkauksia ei ole luotu kestämään, ne ovat varmasti tarkoitettu vahvistamaan ja antamaan askelmerkkejä ihmisille sen oman hetkensä sitä kuuluisaa loppuelämää varten. Siksi yhtäkään niistä ei kannata koskaan ylenkatsoa, vähätellä tai surra lohduttomasti hukkaan heitettynä aikana elämässä, sillä sitä ne eivät ole. Luonnollisesti niistä luopuminen – kuten mistä tahansa tärkeästä luopuminen, on aina haikean tuskallista, joka puhuu omaa kieltään rakkauden merkityksestä ihmiselle, olivat sen olomuoto, ajankohta tai kesto mitä tahansa.  

Rakkaus on voimana suurempi kuin mikään yleisesti ymmärretty sitoumus, ihmisten luomat mielikuvat ja sopimukset, sekä järjellä suunniteltu loppuelämä, johon rakkautta yritetään integroida itsestäänselvänä ja pakotettuna.  Kun ymmärrämme sen suuremman voiman ja laajemman kokonaisuuden, voimme hyödyntää sen valtavaa voimaa tulevaisuudessa entistä tehokkaammin ja avarakatseisemmin.  

Pidetään rakkaudesta huolta, sen kussakin olomuodossa.

Se pitää silloin varmasti myös huolen meistä. 

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: