Elämää huurteisten ikkunoiden takana

Joulu on aikaa, jolloin toinen toistaan komeammat pihavalot ja koristeet valaisevat tienoon, pyyhkien ohikulkevan hahmon mielen hetkeksi synkkyydestä, pimeydestä ja päivänvalon ujohkosta näyttäytymisestä siinä keskipäivän ja kello kolmen välillä. Näemme valoa ja elämää huurteisten ikkunoiden takana.

Niiden ikkunoiden takana, kutsuttakoon niitä tässä yhteydessä vaikkapa kulisseiksi, elämä on kuitenkin omanlaistaan, torppansa ja pirttinsä näköistä. On hyvä tiedostaa, että kirkkaimpienkin valojen loisteessa voi asua pimein suru, synkimmät salaisuudet tai mustimmat muistot. Himmeimpien ja vaatimattomien tarjouslyhtyjen katveessa taas mitä onnellisin, autuain ja siunatuin seurakunta, jonka kirkkain valo loistaa heissä itsessään. Tänä jouluna haastavat ajat tuovat tilanteeseen vielä oman mausteensa, josta kirjoitin aiemmin.

Kukaan meistä ei tiedä kenestäkään tarpeeksi voidaksemme tehdä ulkoisten puitteiden perusteella syvempää analyysia toistemme sielunelämästä, elämäntilanteista tai taustoista. Jouluna moni oletus kuitenkin kulminoituu näyttävyyteen, loisteeseen, kirkkauteen ja onnellisuuden kuvaamiseen erilaisilla tavoilla, tavaroilla tai materialla.

Moni myös ajattelee, että jouluna jos joskus vallitsevien puitteiden täytyy kiiltää, lapsilla on oltava kaikkea mitä katalogeista löytyy ja negatiiviset asiat painetaan pinnan alle odottamaan aikoja parempia. Onnellisuuden aarrekartat ovat niin erilaisia ja moninaisia.

Rauhan ja rakkauden juhlaa

Vaikka joulu on suurimmaksi osaksi rauhan, rakkauden ja hyvien tekojen juhla, jouluisin tapahtuu myös valtava määrä pahuutta, vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Vaivoin vielä joulukuun ajan ylläpidetyt kulissit murtuvat atomeiksi viimeistään jouluevankeliumia tavatessa, jota tehdään vain siksi koska niin on aina tehty. Moni kauniiden kulissien keskellä elävä perheenäiti viettikin sen kunniaksi jouluyön turvakodissa lastensa kanssa, mustelma tai pari koristaen joulun kunniaksi kauniiksi laitettuja kasvoja. Lasta suojaa kenties kyky unohtaa pahoja asioita, jättäen siitä kauhujen joulusta muistoksi vain Otso-pehmonallen pudonneen nappisilmän, jonka lanka katkesi äidin rannekoruun äkkilähdön yhteydessä. Sinä jouluna elämänlanka kuitenkin säilyi ehjänä, odottelemaan parempia muistoja.

Moni Tapaninpäivän jälkeen kouluun palaava lapsi tuntee vielä silloinkin nenässään vanhan viinan tuoksun ja kuulee korvissaan sukulaisten sammaltavan äänen, joka sopertaa kehun tapaisia koulumenestyksestä sekä hyvästä joulutodistuksesta. Aistien sopukoihin jäi muisto siitä, kuinka kauniiden kulissien ja jouluvalojen kirkkaan loisteen ylle valahti vastenmielinen varjo, kuningas alkoholin ottaessa aaton vetovastuun. Enkelikellojen helinän sijaan ympäristön täytti epämääräinen puheensorina, sekä laadukkaiden olut- ja viinipullojen epämusikaalinen kilahtelu. Näitä jouluja lapsi ei välttämättä unohda koskaan, vaikka ehkä haluaisikin.

Se toisenlainen totuus

Tämän valitettavan perisuomalaisen, liian tavallisen tarinan vastapainoksi siellä vaatimattomien tuikkujen syleilyssä kokoontui onnellinen perhe, joka haki joulun antimet lahjoituksena saadulla S-ryhmän lahjakortilla, hankki vähäiset lahjansa kaunis ajatus edellä, tehden osan omin pienin kätösin. Söi vaatimattoman jouluateriansa rakkauden höystämänä, jokaista suupalaa arvostaen ja kunnioittaen. He nauttivat pöydän antimista ja toisistaan täysin siemauksin, ilman hintalappuja tai sosiaalista painetta ulkoisten puitteiden vaikuttavuudesta lähimpien naapureiden silmissä. He myös viettävät omannäköisen, yhteisen joulunsa, jonka lapset muistavat lämmöllä vielä aikuisenakin, sydämissään se sama tunne kuin silloin kerran. Tänä jouluna he kiittävät rakkaita vanhempiaan kauniista muistoista kynttilöiden kera kirkkomaalla , eivät enää yhteisessä joulupöydässä. Ei mustelmia, ei kyyneleitä, ei rikottuja lupauksia, joita hyvitellään koko tuleva vuosi.

Ylläolevat ääripäät ovat esimerkkejä elävästä elämästä, valitettavan tosia sellaisia. Yleisesti tiedämme toistemme asioista lopulta aika vähän. Paljon vähemmän, mitä usein kuvittelemme tietävämme. Jokaisen pihakoristeen ja valosarjan takana on se ainutlaatuinen tarina, jonka sisältöä emme voi kuin arvailla. Senkin teemme niin usein väärin, vastoin parempaa tietoa.

Pinnan alla totuus on niin usein toisenlainen. Emme tunne elämää huurteisten ikkunoiden takana. Olisivatko kuuluisat itämaan viisaatkaan aikanaan arvanneet, että jonkun uskomuksen mukaan maailman vapahtaja ja ihmisten herra nukkui vaatimattomasti heinien keskellä härkien ympärillä, niiden valvoessa luojansa unta majatalon varjoisalla puolella?  

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: