Rasismi ei ole vain vallan väline, se on rikos ihmisyyttä vastaan

Rasismin vastainen viikko ja työ sosiaalialalla suorastaan pakottavat kirjailemaan sanasen jos toisenkin. En kirjoita nyt vain siitä rasismista, jota näemme ja koemme elokuvissa sekä lehdissä, tuomitsemme nettikeskusteluissa tai minkä ymmärrämme yleisesti rasismina. Rasismi ei ole vain vallan väline, se on rikos ihmisyyttä vastaan.

Ihmisarvo on jakamaton, jonka voi ymmärtää myös niin, ettei sitä voi menettää. Se on olemassa aina. Ihmisyyden olennainen osa on nimenomaan ihmisarvo, jonka toteuttaminen ja ymmärtäminen on ihmisyyden keskeinen osa.

Asiaan voisi porautua vaikka kuinka syvällisesti ja siitä löytyy materiaalia niin paljon kuin jaksaa kaivaa. Kirjoitan mieluummin arkipäiväisestä rasismista, mitä meistä itsekukin joutuu toisinaan kokemaan. Se, onko se rasismia juuri siinä muodossa mitä me sen ymmärrämme, ei poista sitä tosiasiaa, että pahalta se tuntuu kohdalle osuessaan. Mieluummin kutsun sitä tässä kohtaa syrjinnäksi, ulkopuolisuudeksi ja eriarvoisuudeksi, mitä kohtaamme ja näemme päivittäin jossakin muodossa. Valitettavasti.

Arkijuustoa, paahtoleipää ja pala rasismia

Luin jutun Suomessa syntyneestä nuoresta naisesta, joka saa äitinsä vietnamilaistaustan ja sieltä periytyneen ulkonäkönsä johdosta vastata päivittäin uteluihin, mistä päin on kotoisin, kuulla puhuvansa “yllättävän hyvää” suomea, sekä saada apua ja neuvoja automaattisesti englanniksi, kunnes avaa suunsa todetakseen, että on ihan syntyperäinen suomalainen. Joukkoon kuulumattomuuden tunne, ulkopuolisuus ja juurettomuus kiteytyvät tällaiseen hyvin konkreettisesti ja tuntuvat varmasti pahalta, vaikka niitä ei ole tarkoitettu loukkaaviksi eleiksi. Se vain kertoo sen, millaisessa ajassa edelleen elämme.

Työni puolesta koen viikottain tilanteita, joissa ihmisen tausta ja erilaisuus johtaa tilanteeseen, että ihmisarvo ja yhdenvertaisuus kyseenalaistetaan. Selityksenä toimivat aikaisemmat kokemukset “niistä sen maalaisista”, lehtien palstoilta luetut uutiset ja keskustelupalstojen värikkäät tarinat, jotka niellään purematta. Miellän rasismiksi myös sen, että ihmisen yksilölliseen taustaan ja historiaan ei viitsitä edes perehtyä. Se osoittaa minun mielestäni jo sen, ettei ihmistä halutakaan kohdata tasavertaisesti, vaan hänet on jo luokiteltu automaattisesti johonkin lokeroon. Hänen tehtävänsä on todistaa epäilijöille, että onkin toisella tavalla toimiva ja itsenäisesti ajatteleva yksilö. Vaikka sen pitäisi olla nimenomaan epäilijän tehtävä ottaa selville ja tehdä vasta sitten omat päätelmänsä.

Rasismi ei tunne ihonväriä, rajoja eikä kansallisuutta

Liian usein rasismi mielletään vain valkoihoisten ja tummaihoisten/erirotuisten väliseksi ongelmaksi. Sitä se toki mitä suurimmissa määrin onkin, mutta sitä esiintyy ihan omien rajojen sisäpuolella. Jokaisessa maassa on eri ryhmittymiä, heimoja, erilaisuutta ja omaleimaisuutta, mitä osan tuntuu olevan vaikea sietää.

Kukaan tai mikään ei ole immuuni rasismille. Ilkeitä, jopa pahoja ihmisiä on maailma täynnä. Mikään kansallisuus, etnisyys, tausta tai historia ei poista sitä tosiasiaa, että se on hyvin globaali ilmiö. Se, tapahtuuko rasismia Helsingin keskustassa salkkumiehen toimesta vai iranilaiskylän vesikaivolla, ei tee siitä vähempiarvoista tai vähemmän tuomittavaa. Rasismi ei ole vain valkoihoisten pahuuden piirre, sen osaavat ihan kaikki. Sille ei ole puolustavia tekijöitä, jotka tekisivät siitä vähemmän rasismia kuin jonkun toisen rasismi.

Pixabay

Rasismin tai oikeastaan eriarvoisuuden olomuotoja näkyy myös täällä Härmässä, jossa esimerkiksi savolaiset pitävät “hesalaisia” pääosin ylimielisenä, pinnallisena mainostoimistoväkenä Punavuoresta, jotka nauttivat valkkarinsa Spritella ja ajavat sähköpotkulaudoilla nenät pystyssä. Myös Helsingin “lähiöt” kuten Nummela, Järvenpää, Sipoo ja Lohja saattavat olla suhmuralaiselle kylänheebolle sitä “Hesaa”, jossa asuu vaan “mulukkuja”. Helsinkiläiset taas pukevat mielikuvissaan Kehä 3:n ulkopuolella asuvat Böndelän böndet iänikuisiin kumisaappaisiin, farkkuhaalareihin ja pieruverkkareihin, jotka eivät osaa tilata ravintolasta vissyvettä vahvempaa ilman sanakirjaa ja tietävät Helsingistä vain Linnanmäen ja Vikingin Linen terminaalin. Esimerkkejä ja stereotypioitahan riittää.

Kaikki nämä ovat ennakkoluuloja, eriarvoistamista ja toisten alaspolkemista, vaikka vakavuusaste onkin eri luokkaa, mitä rasismi voi pahimmillaan olla. Silti se on olemassa, monissa eri muodoissaan. Ei ole harvinaista, että Suonenjoelta muuttanutta Matiasta kiusataan Vallilan ammattioppilaitoksessa ihan vain siksi, että “jätkä on böndeltä”. Rasismi ei ole vain vallan väline. Se on myös varteenotettava työkalu eripuran ja ihmisyyden vastaisen toiminnan ylläpitämiseen.

Juuret on, vai juureton?

Itse suhteellisen juurettomana, usein muuttaneena ja Ruotsissa syntyneenä ymmärrän hyvin sen, miten esimerkiksi Suomessa syntynyt, ei-perinteisen suomalaisen näköinen ihminen koetaan helposti muukalaiseksi. Itse olen jo suuni avatessani usein törmännyt kysymykseen, “et taida olla täältäpäin, ainakaan puheesta päätellen…”. No en ole, en. Minua asia ei enää häiritse lainkaan, mutta muistan ne flashbackit nuoruudesta, kun en koskaan kokenut olevani “meikäläisiä”. Olin aina se “teikäläinen”, ruotsalainen tai “jostain muualta tullut”.

Myös uskonnollisesti erilainen taustani ja sitä kautta saadut erivapaudet esimerkiksi ruokailun suhteen (kasvisruokavalio, joka tänä päivänä on maailman eniten arkipäivää) asetti minut ala-asteelta lähtien omalla tavallaan eriarvoiseen asemaan, josta koin joskus lievää häpeää ja vaivaantunutta olotilaa. Useimmiten kuitenkaan en.
Hassua silti, että noin pienistä asioista voi jäädä niin vahvat muistot. Millaisia muistoja ne mahtavat sitten olla, kun koko elämä on jatkuvaa eriarvoisuutta, vähättelyä, naureskelua ja ulkopuolisuutta, tahattomasti ja tahallisesti?

Ollaanko ihmisiä toisillemme?

Minulla ei ole keinoja tai vastausta siihen, miten saisimme rasismin tai ylipäätään kaiken pahan kitkettyä pois maailmasta. Jos olisi, en varmaankaan kirjoittaisi pientä blogiani yön tunteina kelloa katsoen. Luulen, että työnkuvani ja olomuotoni voisivat olla siinä kohtaa hieman jumalaisempia. Voin vain esittää toiveen siitä, että näkisimme ihmisen myös siinä toisessa kulkijassa, jonka toivottavasti näemme itsessämmekin.

Olemme kumpikin täällä jostain syystä, jota emme ole itse edes keksineet. Meillä on erilaiset taustamme, ihonvärimme, ominaisuutemme ja haasteemme ilman suuria mahdollisuuksia vaikuttaa niiden perimmäisiin syihin. Ne pitää vain hyväksyä pala kerrallaan, oppia elämään niiden kanssa ja lopulta ehkä jopa rakastamaan niitä. Ensin itsessämme, sitten toisissamme.

Olemme täällä itseämme, mutta myös toisiamme varten. Miltä tuntuisi olla se ihminen, joka palauttaa toisen silmiin kirkkauden, ilon ja yhdenvertaisuuden pilkahduksen edes hetkiseksi? Miltä tuntuisi olla se ihminen, joka saa sen toisen jälleen uskomaan ihmisyyteen ja siihen, että hänenkin elämänsä on yhtä arvokas kuin omasi?

Mikä parasta, se on täysin mahdollista toteuttaa joka päivä.

1 Comment

  1. Nadine

    “Millaisia muistoja ne mahtavat sitten olla, kun koko elämä on jatkuvaa eriarvoisuutta, vähättelyä, naureskelua ja ulkopuolisuutta, tahattomasti ja tahallisesti?” – Kipeitä, sielua raastavia muistoja.
    Olen kaiken puolen normin näköinen, osaan suomeakin – omaksi harmiksi. 20 vuotta jouduin todistamaan koko ajan omaa ihmispätevyyttä. Väärä entinen tausta, väärä äidinkieli, väärä usko, – väärä nimi… Aina löytyi jokin pilkkuvirhe. Sain tarpeeksi ja lähdin pois Suomesta… vain tullakseen suomalaiseksi. Paradoksi.
    Pahinta on se, että Suomessa eripuraa luotsaan myös ylhäältä alas. Poliitikot ja poliitikoksi pyrkivät tekevät törkeitä asiayhteysvirheitä, jotka rasismia ja eriarvoisuutta ruokkivat. Olen just törmännyt Pia Polvianderin mainokseen, jossa hän kehottaa lopettaa maahanmuuttajien erikoiskohtelua. Maahanmuuttajathan ei saa mitään erikoiskohtelua eikä etuja, ellei heille anneta pakolaisstatuksen. Ilman sitä statusta mamun ainoa etu on pääseminen veronmaksajaksi Suomeen. Kaikki joutuu ostamaan omalla rahalla, niin kuin kaikki muutkin kansalaiset.
    Olen jopa yrittänyt ottaa yhteyttä Piaan, mutta hän vastasi, että hän ei voi puhua pelkistä pakolaisista, koska kansa ei tule ymmärtämään, mitä hän oikeasti tarkoittaa. Mitä tästä sanoisin? Surullista.

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: