Vanhemmuus ja sen moninaiset kasvonpiirteet

Olen käsitellyt Instagramin puolella tällä viikolla vanhemmuutta yleisesti, sekä tietenkin omasta, bonusvanhemman näkökulmastani. Eilen oli se päivä, jolloin meidän vanhemmuutemme olomuoto muuttui enemmän tarkkailijan ja taustapirun asemaan. Joudumme nyt malttamaan mielemme ja katsomaan rystysiämme syöden tuon siivilleen nousevan, täysi-ikäisen nuorukaisen lentoa kohti uutta tuntematonta. On siis hyvä hetki tarkastella, mitä on vanhemmuus ja sen moninaiset kasvonpiirteet.

Runollisen dramaattisesta aloituksesta huolimatta totuus on se, ettei vastuu ja vanhemmuus mihinkään täysi-ikäisyyteen lopu. Mielestäni tämä on se hetki, jolloin sitä vasta todella tarvitaan. Aiemmin elämä oli yksinkertaisempaa monella tapaa. Helpoimmillaan riitti, kun muistutimme pieniä ihmisiä yhteisistä pelisäännöistä ja mielestämme oikeista tavoista toimia. Nyt on tullut hetki, jolloin nuorimmainenkin taiteilija pääsee itse luomaan oman elämänsä pelisääntöjä ja käytäntöjä suuremmassa mittakaavassa, meidän vanhempien toimiessa vain suosittelijana, oppaana ja konsulttina.

Monet kasvot peilissä

Vanhemmuuden moninaisia kasvonpiirteitä ovat muun muassa pelko, huoli, pettymys, epätoivo ja itsekriittisyys, muutaman mainitakseni. Teen seuraavaksi edellä mainittujen tunteiden leikkisän värisuoran omasta vinkkelistäni, jonka uskon jakavani monen muun samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa. Otin mukaan juuri nämä tunteet siitä syystä, että ne olivat eniten pinnalla alkuvaiheessa, jolloin minun roolini bonusvanhempana alkoi.

Pelkäsin, miten lapset pärjäävät tällaisessa yhtälössä ja ennenkaikkea miten itse pärjäisin. Huolehdin siitä, osaanko olla sopiva sekoitus toista aikuista sekä hyvää tyyppiä, joka asuu lasten kotona. Petyin, kun en osannutkaan toimia aikuismaisesti kaikissa tilanteissa, vaan päästin vähemmän mairittelevat piirteeni valloilleen tiukoissa paikoissa. Koin epätoivoa, kasvaako minusta ikinä ihminen, jota toisen lapset voisivat kunnioittaa ja arvostaa, sekä pitää itselleen tärkeänä ja turvallisena tyyppinä. Tunnistin itsekriittisyyttä miettiessäni, mitä eväitä olen omalta osaltani antanut lapsille matkaan, heidän hyvästellessään juridiset lapsenkenkänsä lopullisesti.

Pixabay

Itselleni haastavinta näin bonusvanhempana oli aluksi löytää se oma roolini ja paikkani siitä biologisten vanhempien välistä, tuoden kuitenkin turvaa, läsnäoloa ja fyysisen kodin yhteistä auktoriteettia rakentavassa hengessä. Olinhan minä lasten elämässä läsnä jo käytännön sanelemana paljon enemmän kuin heidän biologinen isänsä.

Tällainen tilanne ei ole monelle helppo, ennakkoluulojen, pelkojen ja kauhutarinoiden jäytäessä takaraivossa. Ymmärrän toisaalta sen hyvin. Itselläni ei tullut mieleenikään jättää korttia kääntämättä vain lasten olemassaolon takia. Jännittäväähän se toki oli, mutta hyvällä tavalla. Sopeutumista auttoi luonnollisesti myös upea ja välitön suhtautuminen heidän puoleltaan, alusta saakka. Nyt koen selvinneeni matkasta vahvana voittajana.

Vanhemmuuden vaaranpaikat ja valonkajo

Mitä vanhemmuuteen tulee yleisesti, matka täysi-ikäisyyden porteille on hyvin moninainen ja yksilöllinen. Vanhemmuudesta on myös saatu aikaiseksi melko verisiä kilpailuja, joissa mitataan hyvä ja keskinkertainen vanhemmuus erilaisilla attribuuteilla. Asianomaisilta, eli lapsilta tätä tuskin on kuitenkaan kysytty.
Paine, joka nykyisiin vanhempiin kohdistuu eri suunnista, saattaa oikeasti olla todella kuluttavaa ja pelottavaa. Oletetaan, että vanhemmuuden ytimeen pääsee vain yliopistotutkinnolla tai huijaamalla, muuten et ole vanhemmuuden sisäpiireissä ja hiekkalaatikoilla yhtään mitään.

En osaa sanoa, johtuuko lastemme kasvanut pahoinvointi nimenomaan vanhemmuuden puutteesta, kyvyttömyydestä tai ylisuorittamisesta. Joku tässä nykyisessä toiminnassa kuitenkin mättää, kun katsotaan huostaanottojen, lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelun asiakkuuksien mittarilla. Itse olen melko jäävi arvostelemaan muiden vanhemmuutta, olenhan saanut itse toimia erittäin vastuullisen, jämäkän ja lapsiaan yli kaiken rakastavan ihmisen siipimiehenä, ilman pääasiallista kasvatus- ja elatusvastuuta. Siksi en sitä teekään, ainoastaan pohdin.

Siitä olen kuitenkin varma, että vanhemmuus ei ole koskaan lastenleikkiä. Se on täyttä työtä ja omistautumista ihmisille, joita yrität parhaasi mukaan avustaa ja tukea huojuvalla sillalla kohti tukevaa maaperää ja kyvykkyyttä pärjätä elämässä. Mukaan mahtuu koko tunteiden kirjo, sekä ymmärrys määräaikaisesta laina-ajasta ennen omien siipien kantamista. Kun jalat irtoavat vihdoin turvallisesti maasta kerta toisensa jälkeen, on aika vain luottaa ja tehdä tilinpäätös siitä, mitä on tullut tehtyä ja annettua matkaevääksi. Mitä enemmän kipua sielussa, sen suurempi on myös palkinto. Näin haluan uskoa.

Vanhemmuus ja sen moninaiset kasvonpiirteet ovat läsnä jokaisessa lapsiperheessä, bonuksella tai ilman. Kaikki lapset ansaitsevat kuitenkin tulla kohdatuksi, kuulluksi ja evästetyksi kohti tuntematonta. Se on meidän vanhempien ja aikuisten osa, biologisista ominaisuuksista huolimatta. Kiitoksien aika on kenties paljon myöhemmin.

Paljon se ottaa, mutta enemmän antaa.

12 thoughts on “Vanhemmuus ja sen moninaiset kasvonpiirteet

  1. Antti Pynnönen

    En usko, että huostaanottojen määrä on riippuvainen vanhemmista. Maailma tuntuu vain taas raaistuvan ja jakautuvan. Väliinputoavat lapset jäävät siis helposti yksin kodin ulkopuolella ja huonon käytöksen kierre on välmis.

  2. Mikko

    On myös vanhempia, jotka valitsevat oman elämän lapsien sijaan.
    Arki ei tunnu mielekkäälle joten ratkaisu on paeta ja joku muu kasvattaa lapset.
    Usein oma repaleinen lapsuus, päihteet ja tarve täyttää omia tyhjyyden tunteita lienee taustalla.
    Kärsijänä lapset.

    Hatunnosto kun bonusvanhempana näytät vanhemmuuden mallia.

    1. Mr J

      Kiitoksia. Parhaani olen toki yrittänyt ja koittanut tarjota sen, mitä itselläni on asiaan annettavaa. Tuo on aivan totta, mitä sanoit. On niin helppoa saattaa alulle, mutta aika erilainen savotta kulkea vierellä koko matka alusta maaliin.

  3. Älykodin Avaimet

    Aikuisiksi ollaan onnistuttu kasvamaan ja kasvattamaan tuhansien vuosien ajan. Ennen oli vähemmän ulkopuolisia vaikutteita ja jatkuvaa informaatio tulvaa, toisaalta elämä oli paljon kovempaa ja murehdittiin siitä onko pöydässä ruokaa kaikille. Maailma muuttuu niin nopeasti, että se tuo mukanaan monenlaisia haasteita. Olihan maailma ihan erilainen paikka, kun meidän vanhemmat ja isovanhemmat olivat pieniä. Minusta vanhempana itselleen saa olla armollinen. Tärkeintä on kuunnella ja olla läsnä, näin uskon.

  4. Nadine Golubenko

    Se on totta, että vanhemmuus ei ole enää luonnollinen tila, mutta pitkäjuoksukilpailu, jossa on enemmän ruumiita kuin voittajia. Olen just joutunut pohtimaan omaa suhtautumista vanhemuuteeni. Totesin, että olen hyvin epävarma vanhempi.
    Huostaanotettujen lasten määrä kasva varmaan senkin takia, että turhan moni murtuu kaikkien niiden paineiden alla. Pitää olla kaikessa täydellinen: vanhemmuudessa, työssä, urheilussa, parisuhteessa, ihmissuhteissa. Moniko pystyy?

  5. FinInTirol

    Hyvä pohdinta 🙂 Niin, vanhemmuuden ytimeen ei pääse yliopistotutkinnolla tai sillä ja tällä trendikkäällä tekniikalla. Ei laitteilla ei materialla. Vanhemmuuden ydin löytyy sydämestä, rakkaudesta.
    Maailman trendit ajavat joskus vanhempia väärille poluille, suorittamaan ja suorituttamaan lapsia sekä nuoria. Näen trendien, individualismin ja oman nautinnon sekä materialistisen aseman tavoittelun osasyinä kasvaneeseen pahoinvointiin. Tämä siis vanhemmilla, lapsilla ja nuorilla. Kaikki on kuitenkin meillä itsellämme sisässä. Ei lasten tai nuorten pahoinvointi ole aina vanhemmista kiinni, kuten ei heidän selviytyminenkään. Huonoistakin perheoloista kasvaa tasapainoisia ja rakastavia yksilöitä.
    Mielestäni vanhempien yksi tärkeä rooli on rakastaa, olla lähellä, tukea ja ohjata. Olla esikuvana jälkikasvulle. Voimmeko kunnioittaa sellaista aikuista vanhampanamme, joka ei rooliaan hoida? Itse näin sellaisen vanhemman sukulaisena, yhtenä monista muista, mutta vanhemmuuden status häneltä puuttuu.

    1. Mr J

      Hyvä kommentti ja huomio, minkä toit esiin jo heti ensimmäisessä lauseessa. 🙂

  6. Anne

    Hyvä postaus! Mulla ei ole kokemusta bonusvanhempana olosta, mutta voin kuvitella, että oman paikan löytämisessä saattaa moni kohdata haasteita. Vaikuttaa siltä, että olet onnistunut roolissasi tosi hyvin! 🙂

    1. Mr J

      Kiitos! 🙂 Siinä ne haasteet vahvasti ainakin alkuun ovat. Nyt 8 vuoden jälkeen voin uskaltaa myöntää, että ihan ok se ainakin meni!

  7. I don´t speak Polish

    Hieno kuulla vanhemmuudesta isäpuolen näkökulmasta. Joskus tuntuu siltä, että tästä vanhemmuuden muodosta ( jos näin voi sanoa) kuullaan aivan liian harvoin ja silloin kuin kuullaan on ne aika usein juuri niitä kauhutarinoita.

    Myös itselläni on ollut elämässäni pienestä pitäen isäpuoli, joka on itselleni ei vain isäpuoli vaan isä.
    Täytyy siis sanoa niin oman sekä muidenkin bonusvanhempien puolesta, että ei ole taatustikaan helppo paikka. Toisaalta, se on hemmetin tärkeä paikka. Itse ainakin koen saavani oman isäpuoleni ansiosta elämääni kunnollisen miehen mallin, luotettavan ja turvallisen aikuisen ja paljon paljon muuta sellaista, jota biologinen isäni ei olisi koskaan pystynyt elämääni tuomaan.

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

  8. Jonna jowi Sihvonen

    Tuttu pohdintaa, ei niinkään että isä olisin kenellekkään vaan koska oma lähin isähahmo on isäpuoleni joka on panostanut meihin kuin omiin lapsiinsa ja joka on eniten isähahmoista elämässäni ollut. Se taiteellinen tasapainoittelu “ei kuulu minulle” ja “rakastan, joten asetan rajoja” aatteiden välillä on kuin herkkä tanssi, posliinia mikä menee herkästi rikki. On kiva lukea myös tästä näkökulmasta näitä hetkiä bonuslasten ja isähahmojen välillä. Kiitos.

    1. Mr J

      Kiva kuulla, että omaat tällaisen hyvän kokemuksen. Luulen myös, että tämä on vinkkeli ja rooli, josta saisi avattua tarinoita ja juttua enemmänkin. Nykyisessä yhteiskunnassa tällaisen bonusvanhemman rooli tuntuu olevan yhä yleisempi.

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: