Mikä on sopiva hinta nautinnolle?

Nautinto on yksi ihmisen perustarpeista, joka antaa motivaation tehdä työtä, hikoilla ja myös kärsiä. Nautinnon tuoma euforia, kokonaisvaltainen virkistäytyminen ja hetken irtautuminen kaikesta arkisesta saa ihmiset tekemään kummallisia asioita, pelaamaan suurilla panoksilla ja riskeeraamaan sen takia jopa loppuelämänsä. Nautinnolla on aina se pimeä puolensa, joka odottaa hetkeään astua esiin. Se herättääkin kysymyksen, mikä on sopiva hinta nautinnolle?

Nautinto ottaa niskalenkin ja sanelee, miten ihminen suunnittelee päivänsä, viikonloppunsa ja arki-iltansa, täysin nautinnon ehdoilla. Halu nautintoon voi olla niin voimakas, että muusta elämästä tulee vain pakollinen tauko nautinnosta, jolloin voidaan puhua jo riippuuvuudesta.

Pixabay

Sopiva hinta on aina suhteellinen käsite. Köyhälle kaikki on toki kallista, mutta arvostus kalliimpia nautintoja kohtaan myös erilaista. Joillekin nautintoa tuottaa uusi auto, moottoriajoneuvo, kesämökki tai purjevene. Toisille se voi olla litran jäätelörasia, paketti hieman parempaa kahvia ja konditoriasta ostettuja A-luokan leivonnaisia. On myös paljon nautintoja, jotka eivät itsessään maksa mitään. Seikkailu kansallispuistossa, patikkaretki sysimetsässä tai ihan vain ulkona yöpyminen ovat muutamia esimerkkejä. Nämä ovat nautintoja, jotka eivät myöskään vahingoita ketään.

Nälkä tunnetusti kasvaa syödessä, joka ajaa ihmiset hakemaan nautintoja erilaisista paikoista, hieman erilaisilla tavoilla. Ihmisen pimeä puoli aktivoituu panosten ja nautinnon kasvaessa, eikä keinoja nautinnon ytimeen pääsemiseksi aleta enää kaihtamaan. Kemialliset nautintoaineet, joihin liittyy myös paljon muuta oheistuotetta, ovat ajaneet ihmisiä kuilun partaalle ja siitä rajusti alas, kunnes ainoa nautinto elämässä on ollut tieto siitä, että sitä elämänlankaa ei ole enää jäljellä nimeksikään. Se on raju hinta nautinnosta.

Nautintoa ja uhrauksia

Ihmiset ovat myös valmiita tuhoamaan parisuhteensa, avioliittonsa ja ihmissuhteensa nautinnon takia. Luonnolliset tarpeet, mielihalut ja ajatukset ottavat järjeltä vallan, vieden ne täysin uudelle tasolle salasuhteiden, pettämiskierteiden ja erilaisten fantasioiden muodossa. Nautinto ottaa niskalenkin ja sanelee, miten ihminen suunnittelee päivänsä, viikonloppunsa ja arki-iltansa, täysin nautinnon ehdoilla. Halu nautintoon voi olla niin voimakas, että muusta elämästä tulee vain pakollinen tauko nautinnosta, jolloin voidaan puhua jo riippuuvuudesta.

Jotta nautinto olisi niin sanotusti oiva renki, eikä heikko isäntä, on sille paikkansa ja aikansa. Ihminen on kuitenkin ajateltu kenties perusarkea jyrävääksi, uutteraksi ja nöyräksi hahmoksi, jolle nautinnot ovat bensiiniä tai dieseliä arjelle. Nykyään täytyy varmaan mainita myös sähkö tässä yhteydessä. Nautintojen arvo ja erityispiirteet säilyvät tuoreimpana ja voimakkaimpana silloin, kun niistä ei tule arkea.

Nautintojen aika on etenkin kesällä, kun ihmisten mielen valtaa valo, lämpö ja vapaus. Kesä on itsessään jo monelle nautintoa, kun saa vain olla ja tehdä asioita, joista voimaantuu. Nautinto on aidoimmillaan myös silloin, kun se ei ole keneltäkään toiselta pois tai loukkaa toisia ihmisiä. Se myös määrittää isosti sen, mikä on sopiva hinta nautinnolle.

Nautinnollista viikkoa, juuri sinulle!

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: