Juhannuksen viettoon mars – perinteiden tärkeys.

On taas se aika kesästä, jolloin ihmiset lähtevät työstämään ruuhkaan omilla autoillaan. Kesälomat on julistettu alkaneeksi monen työläisen osalta, eikä riemulle löydy rajoja. Kylmälaukut ovat pakattu täyteen enimmäkseen juomapuolta, mutta saattaa siellä jotain syötävääkin olla. Keskikesän juhla odottaa ottajaansa, Ahti ja tummat vedet epäonnisia uhrejaan, jotka tulevat hukkumaan tänäkin juhannuksena. On siis aika mahtikäskyn: Juhannuksen viettoon mars!

Teimme blogitovereiden kanssa tästä aiheesta yhteispostauksen, jonka muut tuotokset löytyvät täältä ja täältä.

Perinteiden tärkeyttä ei voi vähätellä. Ne luovat turvaa, pysyvyyttä, sekä turvallisia rutiineja, joiden tietää aina tulevan. Jos kaikki muu muuttuisikin, perinteet ja tavat säilyvät. Maailman potkiessa maiharilla päähän voi aina muistella sen mökkisaunan tuoksua, isoäidin ompeleman laudeliinan karheutta hyttysten syömien pakaroiden alla, sekä aistia ikihonkien tuoksu vettyneillä saunanlauteilla, jotka ovat kuulleet sukujen synkimpiä salaisuuksia ja rohkeimpia tunnustuksia jo sukupolvien ajan.

On vain järvi, kuikka ja sauna. Sekä satunnainen määrä kokonaisvaltaisesti alastomia ihmisiä, jotka jättävät rantaviivaan vain halpahallista ostettujen feikkicrocsien painaumat. Jos sitäkään.

Pixabay

Juhannuksen perinteisiin kuuluu tietysti myös tulella leikkiminen, joka muistuttaa meitä alkukantaisesta voimasta ja keskikesästä, jolloin kaikki on mutkatonta, selvää ja aitoa. Tanssilavat, kesäyöt ja oluentuoksuinen ilma henkii ajattomuutta ja perinteitä, joista ei niin vain luovutakaan. Heinälatoromantiikka, öiset soutelut ja kuikan huuto järvimaisemassa ovat kuin taidetta, joka tapahtuu reaaliaikaisesti silmiemme edessä, yhä uudelleen ja uudelleen. Nämä hetket ovat niitä, joilla jaksamme pakertaa pitkän talven toimistoilla ja työmaillamme, jo tulevan kesän perinteitä ja rutiineja odottaen.

Perinteitä ne ovat huonotkin perinteet

Suomalaisessa mielenmaisemassa perinteissä on aina myös se varjopuolensa. Kun suku tai iänikuinen tuttavapiiri kokoontuu kerran vuodessa yhteen, ei kolareilta ja ylilyönneiltä voida aina välttyä. Kun sekaan lyödään kuningas alkoholi ja lämpimät säät, on ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Eino-setä ja Birgit-täti ottavat yhteen yön tunteina, kokon vielä rätistessä viimeisiä kipinöitään taivaankannelle. Sormukset sinkoilevat riidan tuoksinassa savusaunan kuistin rakosista mättäälle, joita sitten häpeissään etsiskellään koko orkesterin voimin seuraavana aamuna.

Myös serkukset Raimo ja Juhani muistelevat jälleen Raimon humalaista riiausreissua Juhanin silloisen avopuolison kanssa, joka päättyi kiellettyyn rakkauteen heinäladossa Maaningalla, rakkauden vuonna 1997. Nyrkkihommiksi ne muistelut aina lopulta menevät, Koskenkorvan noustessa värittämään historian havinaa ja aukaisemaan vanhat arvet yhä uudestaan. Nämäkin ovat perinteitä. Asioita, jotka eivät koskaan muutu eikä niitä koskaan unohdeta.

Perinteet ovat silti asioita, jotka pitävät meidät maan pinnalla silloinkin, kun tuntuu että kaikki muu sortuu ympäriltä. Ihminen tarvitsee kiintopisteitä, joihin luottaa sokeasti ja joiden sisällä voi olla täysin oma, rutinoitunut ja perinteinen itsensä. Mökkiympäristössä se on helppo toteuttaa, koska ihminen on usein myös fyysisesti riisuttuna kaikesta turhasta, tärkeilevästä ja toisarvoisesta. On vain järvi, kuikka ja sauna. Sekä satunnainen määrä kokonaisvaltaisesti alastomia ihmisiä, jotka jättävät rantaviivaan vain halpahallista ostettujen feikkicrocsien painaumat. Jos sitäkään.

Vaali tänäkin vuonna tuttua ja turvallista, mutta uskalla myös rikkoa kaavaa tarvittaessa.

Nyt juhannuksen viettoon, mars!

1 Comment

  1. Nadine

    Perinteistä on meille lohtua ja juuriimme kuuluvuutta, sen takia yritämmekin pitää niinstä kiinni hinnalla millä tahansa. Onneksi ne Koskenkorvan värisiä muistoja haalistuvat aamuun mennessä.

    Hyvää juhannusta teille!

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: