Pelko astuu kynnyksen yli kuin kotiinsa

Koska viimeksi pelkäsit? Onko viimeinen muistikuvasi aiheesta varhaisesta lapsuudesta, jolloin pelättiin mustaa miestä, vai onko pelko vieraillut luonasi ihan nykyaikaisessa vaatetuksessaan ja olomuodossaan? Kaikki meistä pelkäävät, mutta eri tavoin. Kun ihminen kasvaa ja aikuistuu, myös pelko jalostuu ja muuttaa muotoaan. Miten reagoit, kun pelko astuu kynnyksen yli kuin kotiinsa?

Pelko asuu meidän kaikkien hermorakenteissa, vaikuttaen yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti meihin jokaiseen. Pelkäsimme sitten joulupukkia, pimeää, ukkosta tai murtovarkaita, tunne on kutakuinkin sama. Tunne turvattomuudesta, uhasta ja vaarasta on silloin astunut kynnyksen yli. Perheväkivallan tapauksissa pelon astuminen kynnyksen yli on brutaalia konkretiaa, joka ansaitsee ihan oman osionsa artikkelin loppuosiossa.

Pelko siitä, selviääkö kotonaan elossa huomisaamuun, on jotain niin käsittämätöntä, ettei sitä oikein osaa ymmärtää. Pelko nyrkiniskusta naamaan, jos erehdyt vastaamaan väärin esitettyyn kysymykseen, puhumaan puhelimeen väärällä äänensävyllä sukulaisellesi, tai viipymällä liian kauan roskakatoksella, ovat monen ihmispolon arkea tänäkin päivänä. Tällöin pelko on muuttunut jopa normaaliksi olotilaksi, joka nyt vain kuuluu meidän pienen perheen arkeen, halusimme tai emme.

Pelkoa arjessa, talossa ja puutarhassa

Pelko on suhteellisen helppoa jakaa eri kategorioihin. Toisinaan pelkäämme asioita, joiden tiedämme aidosti vahingoittavan meitä, kuten väkivalta, vammautuminen tai jopa kuolema. Usein arkipäivän pelko kohdistuu kuitenkin asioihin, jotka eivät todellisuudessa ansaitse huomiotamme ja keskittymisen herpaantumista. Kun pelon aiheena on esimerkiksi esiintyminen, ensimmäinen työpäivä tai muiden ihmisten reaktiot, ollaan alueella, jossa pelon ei kuuluisi olla vahvasti läsnä.

Osa ihmisistä pelkää esiintymistä niin, että koko edellinen viikko ennen maanantain 20 minuutin esitelmää on auttamatta pilalla. Miltei kaikissa arkipäivän peloissamme huomaamme lopulta, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan. Olimme simuloineet pelottavan tilanteen, sen käsikirjoituksen, sekä lietsoneet pelon roihuamaan ihan itsenäisesti. Sama resepti ja kaava on peloissa, jotka kohdistuvat ulkonäöllisiin asioihin, riittämättömyyteen, ulkopuolisuuteen ja hyväksytyksi tulemiseen. Luomme pelolle pelikentän, johon se pääsee operoimaan ja asettamaan meidät jo valmiiksi huonoon valoon omissa silmissämme. Kuka valomme kirkastaa, jos emme itsekään anna itsemme loistaa?

Jos uskallat vaikka pelkäät, tasapaino on kohdallaan. Jos pelkäät, ettet uskalla, tarkasta vaakasi.

Ihmisillä on erityinen taito ja kyky haistaa pelko, aivan kuten eläimilläkin. Kun ihminen vaistoaa vertaisensa pelon, se joko lyö lyötyä tai ojentaa auttavan kätensä. Nykymaailmassa aivan liian usein valinnan kohteena on tuo ensimmäinen vaihtoehto. Ihminen, joka on ikänsä ollut ulkopuolinen, kiusattu tai väärinymmärretty, on sitä melko todennäköisesti myös seuraavassa kohteessakin, ainakin tietyn kansanosan silmissä. Pelon stigma ja kuristusote ovat niin vahvoja, että se ei voi olla näkymättä ja tuntumatta. Pelokkaan ja traumatisoituneen ihmisen voi havaita melko helposti, jos osaa katsoa oikein silmin.

Kun pelko astuu kotiovesta sisään tai on se läheisin työkaveri

Kuten alussa lupasin, pyhitän lopputekstin yhdelle pahimmasta pelosta, mitä itse osaan kuvitella. Perheväkivalta on asia, joka aiheuttaa yhä edelleen suuren määrän pelkoa yhteiskunnassamme. Paikka, joka pitäisi olla se turvasatama, pahuudelta suojaava bunkkeri ja betonilinna, voi olla sisäpuolelta helvetin esikartano, jossa pelko istuu pöydän päässä, isännän paikalla. Lukemattomat kertomukset paljastavat lapsuuden jouluja lumihangessa, pakomatkat yön selkään, sekä sängyn alla piilotelleet perheenjäsenet, jotka seuraavat sormiensa välistä tragediaa, jossa toinen vanhemmista ottaa iskuja niin että tuntuu. Voiko pahempaa pelkoa enää olla?

Pelko siitä, selviääkö kotonaan elossa huomisaamuun, on jotain niin käsittämätöntä, ettei sitä oikein osaa ymmärtää. Pelko nyrkiniskusta naamaan, jos erehdyt vastaamaan väärin esitettyyn kysymykseen, puhumaan puhelimeen väärällä äänensävyllä sukulaisellesi, tai viipymällä liian kauan roskakatoksella, ovat monen ihmispolon arkea tänäkin päivänä. Tällöin pelko on muuttunut jopa normaaliksi olotilaksi, joka nyt vain kuuluu meidän pienen perheen arkeen, halusimme tai emme. Tämä on häpeällinen ja kauhistuttava tosiasia.

Monella työpaikalla pelko on myös uusi normaali. Väkivallan uhka, riittämättömät resurssit, sekä krooninen säästökuuri ovat mahdollistaneet puutteet ja epäkohdat hyvin moneen hoiva-alan ja terveysalan työpaikkaan, asiakaskunnan muuttuessa entistä epävakaammaksi ja huonokuntoisemmaksi. On ilmeisen ookoo saada toisinaan turpaan, tulla purruksi tai pahoinpidellyksi erilaisilla esineillä. Se nyt vain kuuluu siihen haastavaan työhön, jota tehdään lähes ala-arvoisella palkalla, usein epäinhimillisissä työoloissa. Tekijöitä riittää kuitenkin aina.

Silti nämä uutterat ihmiset ottavat joka päivä riskin, kohtaavat pelkonsa ja menevät työpaikalleen tietoisina siitä, että terveys ei ole lainkaan itsestäänselvä asia. Pelko on kuin piinaava työkaveri, joka on tullut taloon jäädäkseen.

Hyvä renki, huono isäntä

Pelko on osa meitä. Se on huono isäntä, mutta kelvollinen renki, kunhan se pysyy työnkuvassaan ja mahdollistaa meille tilanteen, jossa rohkeus ja uskallus ovat vahvemmassa positiossa kuin pelko itse. Pelon tarkoitus on myös varjella meitä ja antaa aikaa harkituille päätöksille. Sen tarkoitus ei ole estää meitä toteuttamasta unelmiamme, nauttimasta elämän iloista ja keräämästä kokemuksia tällä lyhyellä, lahjaksi annetulla seikkailulla nimeltä elämä. Jos raotat oveasi liikaa, pelko astuu kynnyksen yli kuin kotiinsa.

Jos uskallat vaikka pelkäät, tasapaino on kohdallaan. Jos pelkäät, ettet uskalla, tarkasta vaakasi.

Rohkeaa loppuviikkoa, lukijat.

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: