Mikä on toivon merkitys elämässämme?

Muistatko lapsuuden toiveet ja unelmat? Muistatko sen, miten ne eivät olleet riippuvaisia realiteeteista? Ne olivat vapaita, villejä ja suuruudenhulluja toiveita, joiden ei ollut määrä toteutuakaan sellaisenaan. Ne toimivat ääriviivoina realiteeteille, jotka ylläpitävät toiveiden ja todellisuuden tasapainoa. Mikä on toivon merkitys elämässämme?

Joulut ja syntymäpäivät olivat pääasiassa kivoja juhlia. Siellä toivo pääsi aina loistamaan edes sen hetken, kun pakettia ei oltu vielä avattu. Mitä suurempi paketti, sen todennäköisemmin siellä olisi voinut olla se kuuraketti tai maansiirtokone, mitä siihen joulupukin kirjeeseen oli muistaakseni raapustettu.

Mikä hauskinta, pettymys ei silti ollut kovin valtaista, vaikka sieltä paljastuikin parkkitalo tai puhallettavan kumiveneen iso laatikko. Ehkä sitten ensi jouluna tai syntymäpäivänä se kaivuri natsaa!

Tästä toivossa on kysymys. Realiteettien hyväksymisestä, mutta myös pikkiriikkisestä suuruudenhulluudesta. ”Jospa sittenkin…”, sanovat ylivirittyneet, vilkkaan mielikuvituksen marinoimat aivot. Onko tämä se päivä, jolloin salaisimmatkin toiveet käyvät toteen?

”Olen sporttinen, 195cm palomies…” ja muut toivotut deittailubiot

Kaikkihan me tiedämme toiveiden ja todellisuuden kontrastin karuuden deittailumaailmasta, eikö totta?
Kun kyseinen toiminta aloitetaan, toiveet ja odotukset ovat vähintäänkin katonrajassa, vaikka yritetään esittää kyynistä ja ”katotaanhan nyt ihan rauhassa”-viilipyttyä.

Kun ”SE” sovellus nykyaikana ladataan puhelimeen, on turha väittää ettei toiveikkuutta voisi leikata veitsellä. Eihän sitä aikuisten hauskaa mobiilipeliä muuten ladattaisi, ellei jotain myös toivottaisi?

Toivon merkitystä ei silti pidä vähätellä. Se on parhaimmillaan happi keuhkoissamme, veri suonissamme ja valo pimeydessä.

Usein toiveet suhteutetaan omaan arvioituun tasoon, joka saattaa toisinaan mennä yläkanttiin. Suomalaisista puhuttaessa sitä pelkoa on varmaan silti harvemmin. Toiveet ”sen oikean” elämänkumppanin tai satunnaisen senssiseuran suhteen ovat yleensä haavekuvia, joista lähdetään laskemaan sitä kuuluisaa rimaa.

Loppujen lopuksi meille viestittelee kenties Ville-Petteri, 38 Vantaalta tai Salla-Maaria 41, Hirvaskankaalta. Tavallinen, mukavanoloinen ihminen, joka ei pese pyykkejään vatsalihaksillaan, näytä maailmanluokan poptähdeltä, tai edes siltä Alepan kuumimmalta kassahenkilöltä. Silti voimme tutustua, ilahtua ja ihastua tähän ihmiseen, vaikka hän ei vastaisikaan alkuperäisiä toiveitamme. Sitä on toivo parhaimmillaan. Haaveiden ja realiteettien hybridi.

Toivekappaleita, perinteisiä kirjeitä ja muistoja menneestä

Moni varmasti muistaa perinteisen radion toivekappale-osiot, jotta se Tiikerihai saataisi kajahtamaan mökkirannassa. Toiveet ja hyvät muistot kulminoituvat usein musiikkiin, jolla ilmennämme tunteitamme ja palaamme sujuvasti menneeseen. Toivomme vain, että se paljon odotettu kappale ulostautuu mökälaatikosta pikapuoliin mahdollisten terveisten kera.

Toisinaan toivo muodostuu pienistä asioista, kuten toivekappaleista tai vaikkapa kirjeestä, joka putoaa postiluukkuun pitkällisen odotuksen jälkeen. Muistan ajan ennen sähköposteja, Whatsapp-viestejä, Facebookeja ja muita pikaviestimiä, jotka pakottivat meidät kirjoittamaan omin vapisevin käsialoin ajatuksiamme toisen nenän eteen. Postin kulkeminen oli suhteellisen hidasta, joka ei valitettavasti ole muuttunut juurikaan tänä päivänä.

Kirjeen putoaminen postiluukusta oli siihen aikaan yksi toiveiden täyttymys. Alaoven kolahdus, raskaat askeleet ja pieni viive ennen metallisen luukun räveltämistä herättivät toivon mahdollisesta breivistä. Anttilan mainosten, Yhteishyvä-lehtisen ja Kuponkiuutisten seasta pilkottava kirje oli aina hieno hetki. Se oli toiveen täyttymys ja syy olla korvat höröllään kotona. Toiveen ei aina tarvitse olla mitään suurta ollakseen hyvin kokonaisvaltaista.

Maallistuneita ajatuksia, pikkuriikkisiä toiveita

Puhutaan vielä hetki vanhenemisesta. Mitä vanhemmaksi tulemme, sen vaatimattomammat ovat myös toiveemme. Ajattelemmeko saavuttaneemme jo kaiken toivomisen arvoisen, olemmeko tyytyväisiä nykytilanteeseemme, vai emmekö enää uskalla odottaa elämältä mitään kovin suurta? Ennen jouluna odotettiin ja toivottiin motocross-pyörää, nyt villasukat ja konvehdit aiheuttavat aidosti ilahtuneen ja yllättyneen reaktion. Juha Vuorisen pokkari saa silmiin jo lähes liikutuksen kyyneleet.

Nykyään harras toive on, että terveys säilyisi, läheiset ja rakkaat voisivat hyvin ja elämä olisi pääosin onnellista. Tokihan toiveita ja haaveita löytyy povitaskusta vaikka ja kuinka, mutta realiteetit ja todellisuus ovat raastaneet niiltä pahimman naiiviuden piiloon. Nyt ne ovat tasolla ”jos vielä jonakin päivänä…” tai ”Sitten jos…”. Eikä se ole lainkaan vaarallista. Se on merkki siitä, että elämämme on aika stabiililla tasolla, johon voimme olla varsin tyytyväisiä.

Toivon merkitystä ei silti pidä vähätellä. Se on parhaimmillaan happi keuhkoissamme, veri suonissamme ja valo pimeydessä. Se on asia, joka ajaa meitä eteenpäin. Eteenpäin, vaikka kaikki näyttäisi jo sortuvan. Niin kauan kuin meillä on toivoa, olemme elossa.

Mikä on toivon merkitys juuri sinulle?

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: