Yhden häkkilinnun tarina

”Laula, laula häkkilintu, laula laulu sun”, lauloi aikanaan bändi nimeltä Oinasmaa. Meissä ihmisissä asuu usein pieni lintu, joka elää tietämättään tai tietoisesti häkin sisäpuolella. Tilanteesta tekee haastavan seikka, ettei se häkki näy ulkopuolisille. Toisinaan häkkiä ei näe edes kyseinen henkilö itse, se vain painuu vasten rintaa kun ihminen yrittää laajentaa reviiriään. Tämä on yhden häkkilinnun tarina.

Kirjoitan asiani yleismaailmallisesti, koska uskon että tarina koskettaa montaa muutakin häkkilintua tai sellaiseksi muuttuvaa. Häkkilintu on perinteinen symboli rajoittamiselle, vapauden menettämiselle ja oman itsensä kadottamiselle.

Se rooli ei sovi ihmisille, joiden sydän pumppaa elämännälkää, toteuttamattomia unelmia, haaveita ja halua seikkailla, kokea sekä nähdä. Häkkilintu ei ole tavallinen lintu. Se on siivekäs, jonka ei kuulu asua häkissä. Häkkilintu tietää sen itsekin.

Häkkilinnun hoito-ohjeet

Häkkilintu ei ole tyypillisesti nukkuvan pikkukaupungin asukki. Se ei ole valmis rutinoitumaan, hautaamaan haaveitaan ja suorittamaan paatuneena elämää, joka pyörii Prisman ja kodin välillä.

Se ei ole radanvarren asukas, joka laskee ohikiitäviä junia häkkinsä uumenista. Jokaisen junan kohdalla se toivoisi olevansa sen kyydissä, matkalla pois. Jonnekin, jossa se mahtuu levittämään siipensä.

Älä käsitä väärin. Tarkoitus ei ole haukkua pikkukaupunkeja, eikä niissä elettävää arkea. Niiden tutut valot, kodeissa elettävä arki makaronilaatikkoineen, ketsuppeineen ja Vallilan verhoineen rauhoittavat levottoman mielen. Ne sopivat varmasti hyvin monelle ihmiselle, tehden turvallisuudellaan ja rutiineillaan heistä onnellisia ja tyytyväisiä.

Häkkilinnut kaipaavat siipiensä alle ilmaa, jota pikkukaupunki ei useinkaan tarjoa tarpeeksi. Pikkukaupunkeja leimaa usein elämäänsä kyllästyneet ihmiset, jotka ovat valmiita kuolemaan sinne ilman sen suurempia elämän päämääriä.

Tällainen on tuhoisaa häkkilinnulle, joka aistii ja hengittää ympäristöä, hakee sieltä inspiraatiota, elämyksiä ja huomiota. Häkkilintu elää rakkaudesta ja elämästä, jonka puutostilat saavat häkkilinnun oirehtimaan. Osa masentuu, osa alkaa aggressiiviseksi ja osa juo itsensä lopulta hengiltä.

Se tavallinen tarina.

Ja joka yö kun nukun, häkkis oven aukaisen

Häkkilintu elää usein öisin, kuunnellen vapauden kutsua. Oikean hetken löytäessään se saattaa uskaltaa ottaa ilmaa siipiensä alle ja lentää avoimesta ovesta ulkomaailmaan. Oikea ihminen taas havahtuu aamun hämärässä ja toivoo salaa, ettei näkisi lintua enää. Vaikka se tekisikin kipeää luopua.

Aina niin ei tietenkään käy, koska ihminen on usein itsekäs ja omistuksenhaluinen, joka on täysin inhimillistä. Eihän kukaan halua heittää pois saavutettuja etuja, vakaata elämäntilannetta ja turvaa, johon on itse tyytyväinen ja onnellinen. Ihminen tulee oman onnensa keskellä sokeaksi sille, mitkä ovat sen toisen ihmisen tarpeet ja ambitiot. Häkkilinnun oirehdinta laitetaan monen asian syyksi, mutta ei nähdä sen syvintä ydintä.

Kun häkkilintu vapautuu, se saattaa repiä haavoja auki, rikkoa perheitä ja ihmissuhteita. Silti se on ainoa keino, jotta häkkilintu voi vielä muuttua linnuksi. Siivekkääksi ilman ympäröiviä metallilankoja. Häkkilintu on tässä suhteessa kuin broileri. Synnytetty vain täyttämään ihmisen tarpeita, ei elämään merkityksellisesti omana itsenään, itseään varten. Lintuna.

Kun tarinan häkkilintu lopulta vapautui, tapahtui hyviä asioita. Sen piti lentää kauas nähdäkseen lähelle. Löytää uusia ihmisiä, mahdollisuuksia ja kokea käänteentekeviä hetkiä, jotta ymmärsi oman olemassaolonsa funktion.

Tämä oli yhden häkkilinnun tarina.

Tunnistatko sinä itsessäsi häkkilinnun?

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: