Vakuumipakattua joulua ja maallistuneita ajatuksia

Alkuun pieni alustus. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole kritisoida tai kyseenalaistaa kenenkään valintoja tai ratkaisuja. Se on kirjoitettu puhtaasti pohtivalla ja myös itsekriittisellä, itsetutkiskelevalla otteella. Kirjoitus sisältää vakuumipakattua joulua ja maallistuneita ajatuksia.

Eilen tuli jälleen hetki, kun mietin ihmisyyttäni ja lihansyöjää sisälläni. Haahuilin paikallisen ruokakaupan lihaosastolla tutkimassa joulukinkkuja, joka kuuluu (ainakin toistaiseksi) mielestäni jollain tapaa jouluun. Siinä muoveissa möllöttäviä potkia ja epäinhimillisiä kannikoita laiskasti silmäillessäni havahduin äkisti johonkin, jota en ole mielestäni aiemmin kohdannut.

Kylmäaltaassa makasi kokonainen vakuumipakattu pieni porsas silmineen, kärsineen, raajoineen ja sorkkineen. Se oli nimetty etikettiin ”juottoporsas”-tittelillä. Se oli vielä täysin porsaan näköinen, maaten sykkyrällä kuin pieni koiranpentu konsanaan. Silmistä oli sammunut elämän valo, muuten olisi voinut kuvitella että se nukkuu. Ensimmäinen ajatus olikin se, että kuka helvetti tällaisia ostaa. Tuli aidosti hieman paha olo.

Mielessäni kävi väistämättä ajatus, että kotona makaa kaksi samalla lailla tuntevaa, elävää ja älykkyydeltään about samanlaista koiraa, joihin on kiintynyt syvästi. Ne ovat perheenjäseniä, lällyteltäviä ja osallistuvia tyyppejä, joilla on ihan oma asemansa ja paikkansa kokoonpanossa.

Mietin, millaista olisi nähdä ne vakuumipakatussa pussissa. Mietin myös, mikä oikeus meillä on vakuumipakata kokonaisia luontokappaleita tarjolle vain siksi, että saamme ei-välttämätöntä ravintoa kehoomme. Vaikka se possu olisi kuinka eettisesti teurastettu ja kasvatettu.

Myönnetään, tunteisiin meni.

Tunne ja järki kättä vääntämässä

Ymmärrän täysin sen, että eläimet ovat eläimiä ja niitä on käytetty ikiajat ravinnoksi. Niitä on kasvatettu ammoisista ajoista lähtien ruoaksi maatiloilla ja tiluksilla. Ne ovat olleet lasten leikkikavereita kesän, kunnes ne on pistetty kuoliaaksi jouluna ja syöty pöydässä kiitollisena, syvää kunnioitusta pöydän antimiin tuntien. Osat on käytetty tarkkaan hyväksi, veripaltut ja sorkat on säästetty kirkonmenojen palanpainikkeeksi ja niin edelleen.

Silti tunne alkaa sekoittua väistämättä mukaan kuvioon. Nykyään liha ei ole lainkaan pakollinen vaihtoehto ravita itseään. Vaihtoehtoisia tuotteita on tarjolla vaikka ja kuinka, eikä henkensä pitimiksi tarvitse enää perustaa maatilaa. Mitä enemmän toiminta menee tehotuotannon ja turhanpäiväisen mässäämisen puolelle, sen enemmän se käy myös tunteisiin.

Dataa siitä, millaisella eettisellä otteella ja ajatuksella lihaa ja ravintoa ihmisille nykypäivänä tuotetaan, on saatavilla ihan tarpeeksi. Ymmärrän vielä täysin metsästyksen, kalastuksen ja pientilallisten toiminnan, jossa toiminta on vielä eettistä, kunnoittavaa ja maanläheistä.

Sitä en enää tiedä, jaksanko ymmärtää ylenpalttista tehtailua, järkyttävää liukuhihnateurastamista ja eläinten surkeaa kohtelua vain siksi, että me yltäkylläisyyteen tukehtuvat länkkärit saamme lisää lihaa luidemme päälle. Mutta nämä ovat niitä asioita, jotka jokaisen tulee henkilökohtaisesti käydä läpi. Itselleni nämä ovat niitä hyviä herätteitä.

Voimmeko enää pelastaa maailmaa?

Mielestäni emme. Tätä sirkusta emme saa loppumaan vaikka haluaisimme. Siksi oma mielenrauha ja eettisyyden toteuttaminen omassa elämässämme ovat etusijalla. Siihen voimme vielä vaikuttaa. Jos pystymme elämään valintojemme ja linjaustemme kanssa tasapainossa, ovat asiat silloin kohtuullisen mallillaan.

Ihmisen viisautta mitataan usein ajattelun kautta. Jos ihminen pystyy kyseenalaistamaan, asettumaan erilaisiin positioihin tai muuttamaan toimintamallejaan vastaamaan omaa käsitystään oikeasta, on siinä jo iso annos viisautta. Viisaus ja rohkeus ovat myös hyvä tutkapari.

Toisinaan vaatii myös rohkeutta tuoda omia ajatuksiaan, mielipiteitään ja näkemyksiään julki, vaikka ne eivät edustaisikaan valtavirtaa. Sen tämä vallitseva koronakeskustelu on todistanut erittäin hyvin. Vaatii rohkeutta olla perustellusti eri mieltä. Tyhjä huuteleminen, argumentoimaton vastaväittäminen ja provosointi ovat vain tyhmyyttä.

Perjantain joulupöydässä nämä asiat eivät varmasti ole ensimmäisenä mielessä, hyvän ruoan ja tärkeiden ihmisten äärellä, keillä sellaiseen on etuoikeus. Toivottavasti tuollaisessa tilanteessa murheet ja negaatio eivät olekaan pääosassa. Sinä päivänä kaiken keskiössä ovat kuitenkin rauha, onnellisuus ja kiitollisuus. Sisälsi se sitten vakuumipakattua joulua ja maallistuneita ajatuksia tai jotain ihan muuta.

Haastankin ihmisiä ajattelemaan asioita niinä 51 muuna viikkona, joka erottaa arjen joulusta.

1 Comment

  1. Nadine

    En syönyt joulukinkkua vuosia, vaikka en ole mikään puhdasverinen kasvissyöjä. Moni asia näkyy eri valossa, kun saa vähän katsastettua suurta maailma. Lännessä ollaan etuoikeutettuja miettimään eettisiä arvojamme, joten meidän on pakko pakottaa päätämme niillä, koska kukaan muu ei tule sitä tekemään. Heillä ei vaan riitä aikaa siihen.

    Jossain päin Kiinaa vakuumiin pakattu koira voi olla arkipäivä. Vaikka se on ajatuksenakin karsea, niin menee vuosia, että muutoksen aika saapuu sinnekin. Mai, maailmaa sittenkin pakko yrittää pelastaa.

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: