Onko äitiys täysiverinen kilpailu?

Hetkinen! Miesoletettu kirjoittamassa äitiyden haasteista? Kuulostaako vinoutuneelta? Älkää huoliko, te äidit tai äitimieliset. Aion olla visusti pääsuoran katsomossa statistin roolissa, kun te kisaatte sekunnin tuhannesosista Paras Äiti-Grand Prixin viimeisessä kaarteessa. Niin hullu en ole myöskään, että lähtisin arvostelemaan kenenkään äitiyttä. Haluan vain vilauttaa keltaista varoituslippua teille kilpailijoille ja pohtia seuraavaksi, onko äitiys täysiverinen kilpailu vai avartava elämysmatka.

Äitienpäivä oli ja meni, joten uskallan kirjoittaa jo tästä teemasta sujuvasti. Otan nyt käsittelyyn nimenomaan äitiyden, koska sitä koskevia juttuja ja kirjoittamaan inspiroivia ulostuloja on osunut silmiini parin päivän ajan. Luin muun muassa äidistä, joka koki syyllisyyttä ja häpeää siitä, että halusi olla vain ihan tavallinen äiti sen supersuorittajan sijaan, eikä halunnut osallistua paalupaikan tavoitteluun.

Surulliseksi tulen siitä, kuinka asialliseen, tavalliseen kysymykseen äitiydestä voi saada niin paljon ylimielisiä, töykeitä ja halventaviakin kommentteja.

Äitiys tuntuu olevan melkoinen Grand Prix. Etenkin koulutetut ja sivistyneet naiset ruoskivat usein itseään kohti täydellisen äitiyden ideaalia. Tässäkin kohtaa tieto ja ymmärrys saattaa lisätä tuskaa. Paineet äitiydestä saattavat haudata muun elämän alleen, eivätkä yhteiskunnalliset odotukset ja normit ainakaan helpota asiaa. Äitiyden pohja putoaa siinä vaiheessa pois, kun itse äitiydestä tulee lopputulosta ja kasvutarinaa suurempi.

Vanhemmuus näyteikkunasta seurattuna

Näin lapsettomana mieshahmona seuraan joskus surullisena keskusteluja äitiydestä. Älkää kysykö miksi, vanhemmuus aiheena vain kiinnostaa, etenkin kun siitä ei ole omakohtaista kokemusta. Isyydestä juttuja on niin paljon vähemmän, joka on harmillista. Surulliseksi tulen siitä, kuinka asialliseen, tavalliseen kysymykseen äitiydestä voi saada niin paljon ylimielisiä, töykeitä ja halventaviakin kommentteja. Osa kommenteista on näsäviisaita, osa kauniiksi muotoiltua ”Etsä tajuu?”-fraaseja, osa taas avoimen vinoilevia ja lyttääviä. Hyvät lähtökohdat keskustelulle siis.

Etkö tiedä, että lapsi oppii sitä ja tätä ja tuota, jääden paljosta paitsi jos…” saattaa olla yksi kommentti viattomaan kysymykseen muskarista ja sen aloittamisesta tai sen tarpeellisuuden pohtimisesta. Ylipäänsä pelkkä asiallinen keskustelu äitiydestä voi olla toisinaan erittäin haastavaa, koska kaikesta pitäisi tietää kaikki ja vähän enemmän, ettei paljastaisi inhimillisyyttään ja kuolevaisuuttaan. Eturivien mutsit kyllä haistavat heikot ja epävarmat yksilöt, joiden kimppuun on oivallista käydä laaja argumenttipatteristo ja nippelitiedon arsenaali aseenaan. Tämä johtaa siihen, ettei monikaan uskalla tai kehtaa edes kysyä mitään.

Vanhemmuuden, tässä tapauksessa äitiyden näyteikkuna on usein kaltaiselleni sivusta seuraajalle siloteltu, harkittu ja yksityiskohtia myöten hiottu kokonaisuus, jota on mukava esitellä niin somessa kuin puutarhassakin. On suorastaan liikuttavaa, kuinka valmiita, mietittyjä ja kalliita kokonaisuuksia ihmiset esittelevät toisilleen, pitäen moisia standardeja itsestäänselvyyksinä. ”Ai teillä ei vielä ole niitä (tähän joku lastenrattaiden Ferrari) hankittuna? Me ostettiin jo kahdet ja yhdet saatiin anopilta.”

Tähän on tultu, mutta ilmiö ei rajoitu vain äitiyteen. Se koskettaa meitä jo ihan yksilö- ja henkilöbränditasolla.

Onneksi on vielä tavallistakin, riittävää vanhemmuutta

Kaikki ei suinkaan ole niin kärkevää, mitä yllä kirjoitin. Suuri osa vanhemmuudesta on edelleen sitä samaa, kuolevaisten vanhemmuutta mitä meidän kasarilastenkin aikaan. Väitän silti, että vaikka kuinka haluaisi painaa odotukset ja paineet villasella, sitä ei pysty nykyisessä yhteiskunnassa tekemään kovin helposti. Mielipiteitä, ohjeita, kannanottoja ja viisauksia satelee eetteriin kuin ääniä Kekkoselle. Saa olla aika paksunahkainen ja itsevarma naisihminen, jos mikään niistä ei pääse edes hetkeksi ihon alle.

Äitiyden Grand Prixissä ei ole voittajia. On vain maaliin kunnialla selvinneitä. Äitiys ei ole kilpailu, se on matka. Jokainen maaliin päässyt on ansainnut palkinnoista parhaan, tehtävä ei ole todellakaan läpihuutojuttu.

Kahvipöytäkeskustelut, mammaklubien puistobileet ja viini-illatkin ovat usein kuorrutettu keskusteluilla äitiydestä, kilpavarustelusta ja korkeiden, itsestäänselvien standardien vertailusta. Sitä ei välttämättä tehdä edes tahallaan tai mielipahaa haluten, se nyt vaan kuuluu nykyiseen äitiyteen ja ajan henkeen. Toki joku rohkea saattaa avata myös haasteitaan ja sitä kaaosmaista arkeaan, joista ei kaikissa mammaryhmissä parane kovin varomattomasti huudella.

Silti ihmisille löytyy edelleen vertaistukea, olkapäätä ja myötäelämistä, kun esirippu on laskeutunut ja näytös on ohi. Se kertoo siitä, ettei peliä ole vielä menetetty. Valitettavasti epävarmuus, pelko, tuska ja romahdus ovat sallittuja usein vasta sitten, kun valot ovat sammuneet ja yleisö poistunut paikalta tyytyväisenä ja viihdytettynä.

Ne, jotka eivät koskaan halua kokea äitiyden matkaa

Lopuksi puhun vielä niistä, jotka eivät halua kokea tätä matkaa lainkaan. Eikä vähiten siitä syystä, että tiedostavat väistämättömät paineet ja oman sietokykynsä kantaa niitä. Moni ei halua lähteä loputtomaan vertailuun, kilpavarusteluun ja tikunnokkaan arvosteltavaksi, joka on sinänsä todella sääli. Äitiyden kun pitäisi olla jokaiselle henkilökohtainen, ainutlaatuinen matka, kuten meistä jokainen on sellaisen matkan lopputulema. Äidit eivät ole mitään taikureita, vastuu on myös meillä kasvatetuillakin.

Ihmisyys on mennyt eteenpäin myös siinä, että omat voimavarat, vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet osataan määritellä ja tunnistaa paremmin. Enää ei ole pakko, jos ei tahdo. Äitiys ei ole velvollisuus tai naiseuden mittari, jolla nainen ja naiseus määritellään. Nainen voi olla täysiverinen naaras ilman yhden yhtä imetyskertaa tai vaipanvaihtoakin. Tämä tulisi yhä useamman ymmärtää tänä päivänä.

Oikeanlainen äitiys vahvistaa, ei suista radalta

Lapset ovat hienoja, maailman tärkeimpiä asioita. Niiden tehtävä ei ole kuitenkaan suistaa ihmistä syviin vesiin vain siksi, että prosessi ei mene samalla tavalla kuin yleinen olettamus määrittelee. Mikä se sellainen lopulta edes on? Äitiys on aina henkilökohtainen tarina, kuin loppuelämän kestävä päiväkirja, jonka jokainen täyttää intiimeillä ja yksilöllisillä kokemuksillaan ja tuntemuksillaan.

Äitiyden Grand Prixissä ei ole voittajia. On vain maaliin kunnialla selvinneitä. Äitiys ei ole kilpailu, se on matka. Jokainen maaliin päässyt on ansainnut palkinnoista parhaan, tehtävä ei ole todellakaan läpihuutojuttu.

Siksi haluankin kannustaa ja sanoa juuri Sinulle nämä sanat.

Älä huoli, sinä riität varmasti juuri tuollaisena.

3 thoughts on “Onko äitiys täysiverinen kilpailu?

  1. Älykodin avaimet

    Nettikeskusteluissa olen tähän vertailuun törmännyt, mutta netin ulkopuolella en lainkaan. Ehkä olen vain onnistunut löytämään superihania ystäviä ja tuttavia 😎

    1. Mr J

      Olet siis säästynyt jo melko paljolta ja sinulla on käynyt hyvä tuuri! 🙂 Toki vaikea sanoa näin miehenä, kuinka yleistä tuo oikeasti on naisten keskuudessa ns. arjessa.

  2. jowi

    Äitiys on ehkä eniten henkilökohtaisesti otettu asia, juuri siksi kun se on niin henkilökohtaista. Ei haluta että ihmiset ajattelee juuri sun tekevän väärin joten ylikorostetaan miten juuri sun tapa on se paras tapa. Ego pitäisi laittaa sen verran syrjään näissä keskusteluissa että voi ymmärtää että hyvään kasvatukseen ja hyvään vanhempana oloon on monta polkua, eikä vain yhtä valtatietä.

Leave A Comment

Social Share Buttons and Icons powered by Ultimatelysocial
%d bloggaajaa tykkää tästä: